Luontovalokuvaus workshop Ossi Saarisen kanssa utsjoella

Ossi on haaveillut viettävänsä enemmän aikaa pohjoisessa arktista luontoa kuvaten, sekä mahdollisuudesta päästä kuvaamaan karismaattisia lunneja ja soitimella patsastelevia lintuja kuten suokukkoja. Ossi nauttii valokuvauksen opettamisesta ja onkin pitänyt suosittuja lyhyempiä workshoppeja pääkaupunkiseudulla. 

Aurora Holidays sijaitsee noin 8km Utsjoen keskustasta itään, keskellä arktista luontoa ja tuntureita aivan Tenojoen törmällä. Talvikaudella järjestämme revontulilomia, olemmehan parhaita paikkoja Suomessa reposten ihastelemiseen. Tilastollisesti alueella on talvikaudella revontulia kolmena yönä neljästä! Mutta kevään sarastaessa alueesta kuoriutuu luontoihmisen paratiisi. Ympärillämme aukeaa arktinen tundra ja monet muuttolintujen suosimat kosteikkoalueet. Hornøyan lunnisaarikin on vain muutaman tunnin päässä lomakylästämme.  Mökkiemme edessä virtaa Tenojoki ja usein saamme ihastella jos jonkinnäköistä lintua ja eläintä suoraan mökin terassilta. Rakkautemme aluetta ja sen luontoa kohtaan on kerryttänyt paljon sisäpiirin tietoa ja osaamista alueen eläimistöstä ja niiden suosimista paikoista. 

Tämä luontovalokuvaus-workshop yhdistää Ossin taidot valokuvaajana ja opettajana sekä Aurora Holidays:in paikallistietouden ja majoituspalvelut, yhdeksi ennennäkemättömäksi luontokuvauselämykseksi arktisen luonnon keskellä. Workshop sopii sekä aloitteleville että edistyneille luontokuvaajille. 

Atlantic puffin by nature photographer Jonna Wood
Atlantic puffin by Jonna Wood

Workshopin tiedot ja ohjelma

MILLOIN: Toukokuun 17 – 22,  2022  Aurora Holidays Utsjoki (vko 20 ti-su)

( Ensimmäisen viikon täyttyessä olemme myös varanneet toisen mahdollisen ajankohdan viikolle 21 ti-su) Laita meille viestiä contact@auroraholidays.net jos haluat kuulla ensimmäisenä kun tämä viikko avautuu varattavaksi.

MITÄ: Opi luontovalokuvaus vinkkejä, tekniikoita ja editointia ammattiluontovalokuvaaja Ossi Saarisen johdolla. Harjoita luennoilla oppimiasi taitoja Ossin kanssa kentällä etsiessämme kuvattavia kohteita Utsjoen alueella ja kahden Hornøyan retkipäivän aikana. Ossi on mukanamme kaikissa aktiviteeteissa apunaan tarpeen mukaan luontovalokuvaajat  Jonna Wood ja Rayann Elzein.

Nukut yösi viihtyisästi Aurora Holidaysin mökeissä. Suurin osa aterioistasi, lentokenttäkuljetukset (Ivalosta), kuljetus sekä laivaliput Hornoyalle, kaikki valokuvausretket kuljetuksineen ja luennot Ossin kanssa sisältyvät hintaan. 

Alta löydät tarkemman päiväohjelman.
(Varaamme oikeuden siirtää päiväkohtaista ohjelmaa tai muokata ohjelmaa vaihtuvien sääolosuhteiden tai muiden meistä riippumattomien olosuhteiden pakosta, jotta voimme tarjota parhaan mahdollisen luontovalokuvauskokemuksen osallistujille) 

KENELLE: Workshop sopii kaikille luonnosta ja luontovalokuvauksesta kiinnostuneille. Liikumme jonkin verran jalan arktisessa luonnossa mutta pääosin matkustamme minibussilla lähelle valokuvausalueita. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi aloittelijavalokuvaajista edityneisiin kuvaajiin, jotka ovat kiinnostuneita oppimaan Ossilta kuvaamisesta arktisen luonnon keskellä.

ELÄIMISTÖ JA MAISEMAT: Workshopin ehdottomina tähtinä toimivat Hornøyan lunnit ja muu linnusto. Saarella pääsemme varmuudella näkemään ja kuvaamaan lintuja jopa aivan lähietäisyydeltä. Muita viikon aikana mahdollisesti bongattavia ja kuvattavia eläimiä ovat Utsjoen seudulla soitivien ja muuttavien lintujen kuten suokukkojen lisäksi; merikotkat, hirvet, tunturisopulit, ketut, porot ja muu alueen eläimistö. Luonnollisesti, vaikka eri eläinten asuin- ja liikkumisalueet ovatkin paikallisoppaillemme tuttuja, emme voi koskaan varmuudella ennustaa villieläinten liikkeitä taikka heidän halujaan tulla kuvatuksi. Utsjoen alueelta sekä matkallamme Hornøyalle näemme myös huikeita maisemia ja pysähdymme mielellämme kuvaamaan myös niitä toiveiden mukaan.

WORKSHOPin KIELENÄ ON SUOMI TAI ENGLANTI TAI MOLEMMAT osallistujien tarpeiden mukaan. 

Luontovalokuvaus workshop Ossi Saarisen kanssa utsjoella

PÄIVÄKOHTAINEN OHJELMA

PÄIVÄ 1. 

– Haemme sinut Ivalon lentokentältä kello 13.00. Voit myös saapua itse Aurora Holidaysin lomakylään kello 16:00 mennessä. 

– Tervetuliaisillallinen Ossin kanssa Aurora Holidays Ravintolalla. Illallisen päätteeksi Ossi pitää lyhyen esitelmän luontokuvaamisesta ja alkaneesta workshopista.

PÄIVÄ 2.

– Aikaisen aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Hornøyaa valokuvaamaan lunneja ja muita saaren lintuja. Matkalla etsimme muita mahdollisia kuvattavia kohteita eläimistä huikeisiin maisemiin. Syömme mukaan pakatun lounaan ennen saarelle matkaamista. Vietämme Hornøyalla muutaman tunnin valokuvaten Ossin kanssa, jonka jälkeen matkaamme takaisin mökeille illaksi.

– Pitkän päivän jälkeen ilta on vapaa. Ravintola Aurora Holidaysin palvelut ovat käytettävissäsi.

PÄIVÄ 3. 

– Yhteisen aamiaisen jälkeen Ossi pitää esitelmän luontovalokuvaamisesta. Hän käy läpi muun muassa käyttämäänsä kamerakalustoa, tekniikoita ja asetuksia, sekä sitä miten löytää villieläimiä kuvattavaksi, miten käyttäytyä eläinten kanssa ja omaa editointiprosessiaan. 

– Yhteinen lounas

– Lähdemme yhdessä minibussilla matkaan etsimään muun muassa suokukkoja ja muita muuttolintuja sekä eläimiä paikallisoppaamme kartoittamille alueille. Vietämme illan ja iltavalot kentällä Ossin kanssa. Mukaan pakkaamme eväät illallista varten.

PÄIVÄ 4.

– Aikaisen aamiaisen jälkeen lähdemme taas kohti Hornøyaa valokuvaamaan lunneja ja muita saaren lintuja. Matkalla etsimme muita mahdollisia kuvattavia kohteita eläimistä huikeisiin maisemiin. Syömme mukaan pakatun lounaan ennen saarelle matkaamista. Vietämme Hornøyalla muutaman tunnin valokuvaten Ossin kanssa, jonka jälkeen matkaamme takaisin mökeille illaksi.

– Pitkän päivän jälkeen ilta on vapaa. Ravintola Aurora Holidaysin palvelut ovat käytettävissäsi.

PÄIVÄ 5.

– Yhteisen aamiaisen jälkeen päivän ohjelma on vapaa. Käytössäsi on mökkien edessä virtaava Teno ja sen vesissä ja rannoilla liikkuvat linnut, sekä lomakylämme takana aukeava tunturi luontopolkuineen. 

– Tapaamme illallisella, jonka aikana käymme läpi viikon aikana ottamiamme valokuvia Ossin johdolla. Yhteisen illan aikana on vielä aikaa esittää kysymyksiä Ossille.

PÄIVÄ 6.

– Aamiaisen jälkeen alkaa kotimatka. Kuljetamme sinut Ivalon lentokentälle ja workshop tulee näin päätökseen.

photography workshop in Utsjoki Finland
Photo by Rayann Elzein

ARKTINEN LUONTO VALOKUVAUS WORKSHOP OSSI SAARISEN JOHDOLLA* 

Workshopin hinta on 1779€ per henkilö.

Hintaan sisältyy yllä oleva ohjelma, suurin osa aterioista**, lentokenttäkuljetukset, liput Hornoyalle kahtena päivänä sekä majoitus hyvin varustellussa kahden makuuhuoneen mökissä Tenojoen rannalla (jaettu majoitus, 2 henkilöä per mökki). Mökkimajoitukseen kuuluu liinavaatteet, pyyhkeet, laudeliinat, wifin käyttö sekä loppusiivous.

Kaikki ateriat voidaan valmistaa sopimaan niin kasvis-, vegaani- kuin gluteenittomaan ruokavalioon. Ilmoitathan toiveesi ja tarpeesi varauksen yhteydessä. 

* Workshopin minimi osallistujamäärä on 4 henkeä (max 6).

**Hintaan kuuluvat ateriat : Kaikki aamiaiset ja lounaat sekä eväät retkille, 2 x illallinen päiville 1. ja 5. sekä illallinen mukaan pakattuna kolmantena päivänä. Mökeistä löytyy hyvin varusteltu keittiö ja Ravintola Aurora Holidays palvelee vierailijoita joka päivä. 

Heräsikö kysymyksiä? Vastaamme niihin mielellämme, laita meille sähköpostia:  contact@auroraholidays.net

Lunni Norjassa luontovalikuvaaja Jonna Wood
Photo Jonna Wood